TOIMINTA NOKIAN JÄÄHALLISSA 22.1.2022 – 4.2.2022
Koronavirus tilanteen pahentuessa Länsi- ja Sisä-Suomen AVI on jatkanut rajoituksia 22.1.2022 – 4.2.2022 väliselle ajalle.
Vaikutukset Nokian jäähallin toimintaan:
Määräyksen mukaan Nokian jäähallin tilojen sulkua jatketaan 4.2.2022 saakka. Tiloja voidaan kuitenkin määräyksen mukaan käyttää vuonna 2003 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten harrastustoimintaan.
Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ajalta 25.12.2021 – 4.2.2022 em. kohderyhmään kuuluvien seurojen, yritysten ja yhteisöjen vuorot perutaan. Peruuntuneista vuoroista ei peritä maksua. Vuorot jatkuvat 5.2.2022.
Vuonna 2003 syntyneiden ja nuorempien lasten harrastustoimintaa jatketaan normaalisti muiden turvallisuussuositusten turvin. Seurat ja yhdistykset vastaavat terveysturvallisuusohjeiden noudattamisesta. Järjestäjän on tehtävä kirjallinen suunnitelma, joka toimitetaan jäähallin valvomoon.
Määräys ei koske ammattiurheilemista. Ammattiurheilijoiden tulee noudattaa terveysturvallisuus ohjeita.
Lisäksi Nokian jäähallissa noudatetaan Nokian kaupungin perusturvalautakunnan päätöstä ottelutoiminnan keskeyttämisestä tammikuun 2022 loppuun saakka.
Toiminta jäähallilla:
1.Hallille ei tulla sairaana.
2.Vuorolle vain toiminnan kannalta välttämättömät henkilöt. Pelaajien/urheilijoiden/harrastajien lisäksi vain valmennus/ohjaus, joukkueenjohto ja huolto. Muiden tulee pysyä hallin ulkopuolella.
3.Pyritään välttämään turhia kontakteja. Pukukopit ovat ryhmän käytössä harjoitusten aikana 30 min ennen vuoron alkua ja 15 min vuoron jälkeen. Ottelutapahtumiin pukukopin saa 60 min ennen ottelua ja kopista on poistuttava mahdollisimman pian ottelun loputtua. Muistetaan siivota kopit puhtaaksi omista jäljistä
4.Sylkeminen jäälle, lattioille yms. pinnoille on ehdottomasti kielletty.
5.Huomioithan liikkuessasi hallilla myös muut käyttäjät. Annat tilaa kulkea.
Annat rauhan edellisten poistua vuoroltaan. Ja poistutaan vuorolta ripeästi seuraavien alta pois. Oheisharjoittelu tapahtuu ulkona. Vaihtoaitioihin ei tulla odottamaan vuoroa, vaan pukukopissa pysytään vuoron alkuun saakka.
6.Pidäthän huolta osaltasi siisteydestä ja käsihygieniasta.
7.Suosittelemme vahvasti maskinkäyttöä!
Yhteistyöllä, joustavuudella, reippaalla toiminnalla ja rennolla asenteella tästäkin hyvä tulee!
Nokialla 20.1.2022
NOKIAN JÄÄHALLI OY